|
||||||
|
You need
it
|
||||||
|
YRITYKSEN
ESITTELY
|
|||||
|
Unit
Scandinavia on jo 13
vuotta Suomessa toiminut kodintekniikan tukkukauppaan ja maahantuontiin
erikoistunut yritys. Toimitamme tavaroita ympäri Suomea
sekä jälleenmyyjillemme
että kymmenille kunnille, kaupungeille ja
kiinteistöyhtiöille. Vuodesta 1998
lähtien on Suomen markkinoille toimitettu noin 100 000
kappaletta UNIT-kodinkoneita.
Kodinkoneitamme on ollut saatavana yhteensä yli 500
myyntipisteestä ympäri
Suomea. Valikoimamme
koostuu sekä
pienistä että isoista kodinkoneista.
Tärkeimmät tuoteryhmämme ovat
kylmälaitteet, liedet ja pesulinjan koneet. Etsimme
kodinkoneidemme
valmistajiksi aina parhaimmat ja tunnetuimmat tehtaat, joiden
tuotantolinjoilla
tuotteiden laatu testataan ja ominaisuuksien on
täytettävä Suomessa ja Euroopan
Unionissa vaaditut standardit. Laadun takeena kaikille UNIT-tuotteille
myönnetään kahden vuoden takuu
ostopäivästä. Koneitamme
kehitetään jatkuvasti asiakkaidemme tarpeiden
mukaisiksi. Suomeen tuomamme
kodinkoneet ovat tulosta
keräämästämme asiakaspalautteesta
kaupungeilta,
kunnilta ja kiinteistöyhtiöiltä
sekä laajasta toiveiden ja laatuvaatimusten
kartoituksesta suomalaisten keskuudessa. Tästä
syystä emme karsi pois tärkeitä
ominaisuuksia hinnan alentamiseksi. Joustavuus ja
nopea
reagointikyky muuttuviin markkinatilanteisiin mahdollistavat
kilpailukykyisen
toiminnan myös tulevaisuudessa. Tarjoamamme
tuotteet tunnetaan
erittäin kilpailukykyisestä hinta-/laatusuhteestaan.
Edullisten hintojemme
takana on noudattamamme periaate, jonka mukaan pyrimme
jättämään pois turhat
kustannuksia kasvattavat välikädet. Huoltoketjuumme
kuuluvat noin 100 huoltopistettä ympäri Suomea. Uusia
huoltoliikkeitä
etsiessämme otamme aina huomioon asiakkaidemme kokemuksiin
perustuvia
suosituksia. |
||||||
| ©UNIT Kodinkoneet 2011 │Sivukartta│ Tornatorintie 3, 48100 KOTKA | ||||||